Trans-Siperia: Votkan valtakunnassa

Niin, maanantaihan on meistä monelle tietynlainen kuvainnollinen matka Siperiaan, joten siinä mielessä tämä kirjoitus toimii. Toki tämä olutblogiin on vähän siinä rajalla. No, olutarviot ovat kuvagalleriassa ja tämän novellinmittaisen tekstin alkupuoli käsittelee olutasiaa. Lopussa sitten Helsinki – Irkutsk-matkasta. Eli jos tässä elämässä vain olut kiinnostaa, niin kannattaa jättää kesken viimeistään kohdassa: ”Junaosuus meni näin…”

Vaaleaa peruslageria on Venäjällä monta sorttia tarjolla melkein kaupassa kuin kaupassa. Hinta vaihteli puolelta litralta noin 40-100 ruplassa. Tuo 80-100 ruplaa oli Moskovan hintataso, muualla yleensä noin 60 ruplaa tai alle. Siis puolen litran tölkiltä. Ruplan kurssi oli matkan aikana karkeasti 40 ruplaa / 1 euro. Enimmäkseen peruskurasta joutuu siis maksamaan hieman enemmän kuin Virossa.

Suuria eroja maistamissani perusvaaleissa ei ollut, lukuunottamatta Moskovskaja Pivovarennaja Kompanijan Zhigulia. Maku oli omaperäinen – voipa olla, että jonkun mielestä epämiellyttävä, mutta minusta oma maku oli jo iso plussa – ja humalaakin löytyi. Zhiguleita on ilmeisesti markkinoilla useampia, Tallinnasta olen ostanut joskus valkovenäläistä samalla nimellä myytyä olutta, joka oli kyllä eriä. Neukkuaikaan kai Z-olutta on tehnyt helvetin moni paja ja jotkut ovat jatkaneet panemista. Kyseessä siis ei kaiketi ole suojattu tuotenimi.

Moskovan olutfirman tekemiksi paljastuivat jännässä pullossa myytävät Hamovnikitkin, jotka venäläisoluiksi olivat hyvää kamaa. Näitä olen nähnyt myös Tallinnan Stockalla myytävän. Paikallisia erikoisuuksia tiettävästi on ainakin jonkun verran, mutta minun eteeni näitä sattui vähän. Pari tummaa, jotka ihan mukavia tapauksia olivatkin.

Mutta eipä olueiden suhteen ollut mikään ihmeellinen matka, onneksi muuten oli. Venäjähän on votkan maa, vaikka aika vähän näkyi kirkkaalla itsensä kuutamolle tenuttanutta jengiä. Jos joku alkoholia kaupasta osti, niin useammin olutta.

Venäläistä votkaa voin kyllä suositella. Hyvät merkit maksoivat noin 250-500 ruplaa puolelta litralta. Ruskii Standart on kalleimmasta päästä, mutta kiistatta mainiota. Suuria pettymyksiä eivät olleet muutkaan, lukuunottamatta Haski-nimistä tuotetta. Enkä kyllä Stolisnajaa tai Moskovskajaakaan ensimmäisenä ostaisi.

Vähänpä tuota kirkasta tulee kotioloissa kipattua. Edellinen tuliaisvotkapullo on kestänyt kaapissa hyvin hitaasti vajuen pari vuotta…

Junaosuus meni näin: pe-ilta – la-aamu: Helsinki – Moskova (junana Tolstoi), la-iltapäivä – ma-aamu: Moskova – Omsk (Novokuznetskii), ma-iltapäivä – ke Oms – Irkutsk (Zabaikalskii). Matkustimme vaunuissa, joiden hyteissä oli neljä sänkyä ja pöytä. Kooltaan sellainen ruotsinlaivan halpishytin luokkaa. Jokaisessa vaunussa on oma vaunuemäntä ja käytävän päässä iso hiililämmitteinen samovaari, josta saa kuumaa vettä.

Homma toimi melko mainiosti: Junat kulkivat ajallaan, ainoa myöhästyminen tuli Irkutskiin saapuessa. Vaunuemännät pitivät siisteydestä hyvää huolta ja vessat olivat asialliset. Pientä eroa oli varustetasossa: Kaikissa junissa oli ilmastointi, mutta toimivuus vaihteli. Novokuznetskii oli vanhin tapaus ja siinä esim. vessat olivat sellaista perinteistä lastit raiteille -tyyppiä. Muissa taas kemialliset säiliöllä varustetut ja lisäksi nestekidenäyttö, joka näytti onko putka vapaana. Ynnä lämpötilan Moskovan kellonajan (juna-aikataulut ovat junassa ja asemilla aina Moskovan ajassa, missä on logiikkansa. Sitten taas ravintolavaunu pyörii paikallisessa ajassa. Kun aikaeroa Moskovaan alkaa olla muutama tunti, tästä voi seurata kaikenlaista hassua).

Junaemännät, kuten kaikki muutkin asiakaspalvelijat, olivat käytännössä ummikkovenäläisiä. Eipä siinä, jotenkin saatiin asiat toimitettua. Hippunen venäjänkielentaitoa auttoi toki sekin.

Ravintolavaunujen hintataso vaihtelee, sillä niitä pitävät yksityiset yritykset. Peruslager oli noin 120 – 150 ruplaa (3 – 4 e) tuoppi, tuontioluttakin jonkun verran oli, hinnaltaan ehkä tuplat tuosta. Harmi kyllä, esim. Zhigulia ei ollut missään näistä junista.

Meillä junamatkan hintaan kuului ateria päivässä (alkukeitto, pääruoka, suklaapatukka ja pussi pikakahvia). Ruoka oli ok, Zabaikalskii-junassa suorastaan hyvää. Valitettavasti vaihtoehtoja oli aina kaksi – eräänlainen kanarisotto ja paistettu kala perunamuussilla – emmekä aina saaneet toivottua vaihtoehtoakaan… Kerran kalan tiedusteleminen yhden ylimääräisen kana-annoksen tilalle itse asiassa sai ravintolavaunusta tulleen säyseän neidin kiskaisemaan melkoiset yllätyspultit. Eipä ollut onneksi pitkävihainen.

Matkalla poikettiin lyhyesti muutamalla asemalla. Näistä lyhyistä pysähdyksistä pisimmät (vajaa tunti) olivat Jekaterinburgissa ja Novosibirskissä. Hiukka pidemmät – muutama tunti – Moskovassa ja Omskissa. Omsk oli yllättävän viehko massiivisesta neukkutyylistä huolimatta: Kun asemakaava oli reilunpuoleinen, kaikkialla oli väljää ja helppo kulkea. Ravintolatarjontaa sun muuta näytti olevan kohtuullisesti ja kaikkiaan paikat olivat siistissä kunnossa. Vauraan näköistä suorastaan. Etenkin Jekaterinburg näytti myös pidemmän käynnin arvoiselta mestalta.

Irkutsk taas oli sekin suht ”eurooppalainen” tunnelmaltaan ja ympäristöltään. Kivikeskustan ympärillä oli jäljellä jonkin verran vanhaa puutalokantaa, joka oli vaihtelevassa kunnossa. Osa nätisti rempattu, osa pystyyn lahoamassa. Torilla sentään huomasi, että Aasiassa ollaan. Tashkentin persikat olivat n. 50 ruplaa kilolta ja oikein hyviä. Irkutsk-hostel taas hinta-laatu-suhteeltaan mainio: Tilava keittiön, makuuhuoneen ja kylppärin huoneisto oli n. 70 euroa yöltä.

Irkutskista paineltiin kantosiipialuksella (vuosimallia -88) Bolshie Kotyyn. Pikkukylään Baikalin rannalla. Sitä on vaikea kuvata. Merenkaltainen järvi, vuorenkaltaiset rantakukkulat. Melkolailla koskematon metsä silmänkantamattomiin toisella puolella ja toisella kristallinkirkas maailman suurin makeanveden allas… Viihdyin ja haluaisin joskus palata. Lesnaja 7 oli kiva majapaikka, jonka äärimmäisen hipahtava budhalainen (?) isäntä Aleksei puhui jopa sujuvaa englantia.

Mitä muuta… No, paluumatka tehtiin lentäen. Ensin Aeroflotin tytäryhtiöllä ja Moskovasta Helsinkiin itse asialla. Aeroflotin kone etenkin oli hyvin moderni ja henkilökunta jopa epäilyttävän ystävällistä ja palvelualtista. Ainakin keskivertovenäläiseen palveluun tottuneelle.

YleisestI: Homma toimi yllättävän hyvin, eikä missään välissä tuntunut siltä, että turvallisuus olisi ollut uhattuna, tai että joku olisi yrittänyt kusta silmään. Paitsi Novokuznetskii-junan ravintolavaunussa: Seurueemme jäsen tilasi liki vitosen Suomen rahassa maksaneen lohivoileivän. Ja sai puolikkaan siivun ryssänlimppua, jonka päälle oli huolellisesti aseteltu lohisiivu ja pieni tillinoksa…

Post a comment

You may use the following HTML:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>