Valillan MiLa Brew lupaa urbaania olutta

Vallilan kadut ovat hiljaiset ja kylmät, vaikka ollaan keskellä Helsinkiä perjantai-iltana. Kaupungin vilkkaimmat baarit Kurvissa ja Helsinginkadulla ovat vain muutaman korttelin päässä. Entisen Orionin lääketehtaan pohjakerroksessa työpäivä on vasta alussa.

MiLa Brew:n Miika ja Lauri ovat lokakuusta lähtien muuntaneet noin sataneliöistä tilaa panimoksi. Aikataulusta ollaan muutama kuukausi jäljessä, mutta nyt näyttää jo lupaavalta: upouudet tuhannen litran käymistankit hohtavat kiiltävinä ja vieressä seisovat vähemmän kiiltävät, legendan mukaan joskus Koffille kuuluneet, vesi-, mäskäys- ja keittoastiat.

Erillinen vesitankki tarvitaan siihen, että Helsingin perin pehmeä vesijohtovesi saadaan tarvittaessa muokattua kovemmaksi, siis sopivammaksi vaikkapa näpäkästi humaloiduille ale-oluille. Miika puhuu burtonisoinnista, jolla viitataan Burton-on-Trentin kuuluisaan kovaan veteen.

Mallas tulee kotimaiselta Viking Maltilta. Humalat sen sijaan tilataan ulkomailta, ehkä jopa Etelä-Amerikasta asti. Miika kertoo neuvotelleensa patagonialaisten humalantuottajien kanssa: moni yhdysvaltalaispanimo vannoo nykyään alueella kasvatettujen humalien nimeen ja ehkä yllättäenkin hinnat ovat vaikuttaneet kohtuullisilta. Eurooppalaisia lajikkeita taas saa esimerkiksi Sloveniasta.

Tilat on maalattu valkoisiksi ja tehty kirjaimellisesti pesunkestäviksi. Varastoon on löydetty kylmälaitteet vanhan kerrostalon kylmätiloista ”ryöstöhintaan”. Tilojen piti olla riittävät, mutta vähitellen on alkanut tuntua siltä, että maltaille on otettava tilaa aulasta, johon on istutettu mukava sohva ja pieni pöytä, jolla odottelee lupaavasti muutama tyhjä lasi.

”Taidettiin hankkia tänne liian iso sohva”, Lauri naurahtaa.

Tänä iltana MiLa Brew:ssa on tarkoitus hoitaa myynninedistämistä: Ensin esitellä toimintaa Kauniille humalalle ja myöhemmin tavata graafikko. Kaikkein kaivatuimmat vieraat olisivat kuitenkin sähkömies ja virkamies tullista: panimolaitteesta puuttuu nimittäin virta ja tiloista pitäisi saada verovapaat, ettei keskeneräistä oluista tarvitse maksaa veroa. Kun nämä kaksi asiaa on hoidettu, päästään Vallillassa aloittamaan tuotanto.

Ensimmäisen tuotteen resepti on jo hiottu valmiiksi. Vallila Amber Alea on pantu 70-litraisella kotipanimolla jo kahdeksan erää, mutta eräkoon skaalaaminen 15-kertaiseksi selvästi jännittää: muuttuuko maku, säilyykö laatu?

Mutta maistetaanpa, millaista laatua Miika ja Lauri ovat säilyttämässä.

Miikaa kaataa tuunatun pakastearkun parin asteen hyisestä kidasta hieman aiemmin nostetut pullolliset laseihin. Tumman kirsikanpunainen tai punertavan mahonkinen väri ilahduttaa maistajan silmää jo ennen siemaustakaan. Aromihumalointi tuoksussa nostaa veden kielelle. Maussa humalointi tulee selkeänä, mutta aisoissa pysyvänä katkeron. Tilaa jää mukavasti maltaalle. Kaikkineen kuivan puolelle kääntyvä, vaikkakin täyteläinen amber.

Ainakin tämän pienerän perusteella Vallila Amber Ale on mainio olut: tasapainoinen ja maukas. Merkittävää on se, että tuote maistuu teknisesti virheettömälle, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvyys aloitteleville pienpanimoille. Jos laatu saadaan pidettyä tällaisena suuremman mittakaavan tuotannossa, tyytyväisiä juojia luulisi löytyvän. Alustavissa neuvotteluissa ainakin muutama olutkapakka on ollut kiinnostunut vallilalaisesta ja sille on löytymässä markkinoita myös muun muassa Helsingin ruokaravintoloista. Amberia voi saada lasiinsa jo maaliskuussa, jos kaikki sujuu hyvin. Vallila Amber Ale yritetään saada myös lähialueen Alkoihin monopolin pienpanimo-ohjelman kautta. Kaupallisen version alkoholipitoisuus asettunee Miikan mukaan 5,6 prosentin huitteille.

MiLa luonnehtii oluitaan urbaaneiksi, sillä he aikovat erottautua jatkuvasti kasvavasta kotimaisten pienpanimoiden joukosta. He haluavat myös, että keskellä paakaupunkia olevaan panimoon on helppo ja mukava tulla.

Tuotepuolella suunnitteilla on maitokauppavahvuinen american pale ale ehkä jo kesäksi. Sen jälkeen kiinnostaisi muun muassa weizenbock, ehkä jotain Weihenstephaner Vituksen tai Schneiderin Tap 6:n tyylistä. Lagerin tekoonkin on kiinnostusta, mutta nykyiset kylmätilat eivät siihen riitä.

Rahasampoa MiLa Brew:sta ei ole ainakaan ihan heti tulossa. Ei ole tarkoituskaan, vaan hommaan on lähdetty rakkaudesta lajiin. Vuosituotannon teoreettinen maksimi on noin 24 000 litraa, mutta todellinen jäänee jokusen tuhannen litraa pienemmäksi. Sen on arvioitu riittävän siihen, että vielä tämän vuoden aikana voisi maksaa palkkaakin.

On aika jättää MiLa Brew töihin. Hohtavan valkoinen sisustus ja kirkkaat valot valaisevat jo kauan sitten hiljentyneen sisäpihan. Naapuroivista liiketiloista on kuulemma jo käyty kyselemässä, koska sitä olutta saa. Se hetki, ja jälleen yhden pienen suuren panimounelman toteutuminen, on jo lähellä.

3 comments

  1. Andy

    Hyvä juttu ja panimo vaikuttaa mielenkiintoiselta. Sen verran kritisoin tosin, että kotipanolaitteilla tehdyn oluen laatu ei kerro vielä mitään varsinaisen panimon laadusta. Oluen skaalaaminen isoihin keittoihin ja laitteiston saaminen luotettavaan toimintakuntoon ovat suuria haasteita, jotka tulevat kaikille panimoille alkuvaiheessa vastaan. En myöskään usko, että yksikään epäonnistunut tuotannossa ollut pienpanimo-olut olisi ollut epäonnistunutta kotipanimolaitteilla.

    • Sammeli Heikkinen

      Näin varmasti on ja siitä jonkun verran MiLan tyyppien kanssa puhuttiinkin. Esim. siitä, miten amberiin vaikuttaa se, ettei se enää jälkikäykään pullossa, vaan siihen pistetään hiilihapot.

      Toivomme ja uskomme, että toimii…

  2. Pingback: Hyperpaikallinen olut – erimakuista kuin globaali käsityöolut? | Olutkoira

Post a comment

You may use the following HTML:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>