Category: Ruoka

Paahteinen laskiainen: Portteripulla ja Carnegie Stark Porter

Olen aika puhtaasti hillomies. Siis mitä laskiaispulliin tulee. Mutta Olutverkon pätkä porterilla maustetusta mantelimassasta sai lipsumaan periaatteista.

Porterina oli Tukholman-tuliainen, Carnegie Stark. Ohjeen mukaisessa suhteessa vähän päälle 50-grammaiseen massakönttiin olisi tullut ehkä juuri ja juuri puoli ruokalusikallista olutta. Laitoin siis kaksi. Enemmänkin olisi varmaan voinut käyttää.

Mantelimassasta kokemukseni ovat kovin rajatut, mutta ostamani Sallisen tökötti oli aivan törkeän makeaa paljaaltaan. Portteri jämäköitti kokonaisuutta mukavasti, nappasi liian makeuden pois ja ehkäpä siinä vähän paahdekin maistui. Itse pullassa ei porteria enää kyllä erottanut, mutta hyvää oli. Tosin verrokkina perään nauttimani hillottu pulla oli vielä parempi…

Sanoisin, että jos tällaista haluaa kokeilla, niin reippaasti porteria kehiin, välillä maistellen.

Carnegien vahva ei mitään kummoista vaikutusta tehnyt: Nätin musta, tuoksu tosi mieto, maku hyvin hillitty, toki nyt paahteinenkin. Valitettavan lyhyt ja lopusta vetinen. Mutta laskiaispullan kanssa meni ihan hyvin.

Ankankoipea salaattipedillä ja Brewdog Punk IPA

Edellisen ankkareseptin kanssa oltiin turvallisesti Manner-Euroopassa, mutta nyt lähdetään Amerikkaan. Aku Ankan jalka saa pintaansa tulisen ja sokerisen rubin amerikkalaiseen barbeque-tyyliin. Sitten pannulta väri ja reiluksi tunniksi uuniin.

Salaattipeti on pelkkää jääsalattia, jonka päälle kaadetaan IPA-vinaigrette, jonka reseptin löysin täältä. Salottia ei tähän hätään mistään löytynyt, enkä alkanut korvaamaan sitä millään muulla, mutta muuten mentiin tämän reseptin mukaan. Ja olueksi valitsin vähän tiukempaa tavaraa eli Brewdogin Punk IPA:a.

Lopputulos oli onnistunut. Salaattikastike tuntui hieman turhan miedolta ja jopa Punk IPA:n ja Dijon-sinapin kaltaiset makuhirmut jäivät yllättäen aivan appelsiinin jalkoihin. Ankka sen sijaan oli makean rasvaisessa herkullisuudessaan aivan mahtavaa. Tulinen rubi tanssi upeasti suussa oluen humalien kanssa samojen humalien leikatessa mukavasti ankan paksua rasvaisuutta.

Ja suureksi yllätyksekseni pelkältään miedolta maistunut salaatti (ja varsinkin se appelsiini) jaksoi nostaa makunsa esiin vaikka vastassa oli aika tiukasti maustettu ankka.

Oluessa marinoitua ankanrintaa ja La Trappe Dubbel

Täysin pyytämättä ja yllätyksenä Kaunis humala tunkee ruokablogien ruuhkaiselle reviirille. Ei ole kuitenkaan syytä huolestua, sillä pääpaino on yhä oluessa. Välillä sen rinnalle kuitenkin nostetaan ruokaa osoituksena siitä, että olut on paitsi erinomainen ruokajuoma myös kelpo raaka-aine kokkauksessa.

Olen alusta asti kokenut tämän olutblogin (ehkä loputtomana) opintomatkana oluiden maailmaan. Myös nämä ruokamaailmaa sivuavat kirjoitukset ovat osa opintoja, mutta se ei tarkoita sitä, että tarkoituksena olisi mennä siitä missä aita on matalin. Päinvastoin! Nyt kokataan huolettomasti ja ennakkoluulottomasti ilman reseptejä, tosin ehkä joskus vähän vinkkejä muualta hakien.

Koska tiedän ruuan valmistamisesta yhtä vähän kuin oluesta (ja vielä vähemmän kummankaan kuvaamisesta), toivon runsasta palautetta ja kommentointia. Tarkkoja reseptejä ei blogiin ole tulossa kahdesta syystä: Ensinnäkään en ole lainkaan varma, ovatko omat kypsennysajat, -tavat tai raaka-aineiden määrät edes lähelläkään parhaat mahdolliset, joten kenen tahansa oma arvaus on varmasti yhtä hyvä kuin omani. Toisekseen en käytä keittiössä juurikaan kelloa tai mittoja, joten en voisi kovin tarkkoja ohjeita antaa, vaikka haluaisin. Kysykää toki, jos jokin jää epäselväksi.

Ja sitten asiaan! Kun on ensin tuhannen merkin verran uhottu ennakkoluulottomasta asenteesta, on hyvä aloittaa klassikkoyhdistelmällä ankkaa ja trappistiolutta.

Pakastimesta sulatettu ankanrinta kylpi vuorokauden verran dubbelissa, johon lisäsin hieman suolaa ja pippuria. Olisin ottanut marinadin talteen ohrattoa varten, mutta marinadipussi oli hajonnut ja vuotanut herkullisen sisältönsä ympäri jääkaappia. Niinpä suunnitelmat muuttuivat heti alkuunsa.

Ankan valmistin perinteisin menoin: viillot rasvaan, rasvapuoli alaspäin pannulle, pannu kuumaksi, odotetaan viisi minuuttia ja käännetään, toiset viisi minuuttia ja sitten rasvapuoli ylöspäin vartiksi uuniin. Lisukkeiksi tein keitettyjä ruusukaaleja sekä yrttistä ohrattoa, johon tuli sattuneesta syystä dubbelin sijaan (koska toisen pullon halusin juoda itse ruuan kanssa) tuorepuristettua appelsiinimehua.

La Trappen Dubbel ei ole, kuten ei mikään muukaan belgiolut, suurta suosikkiani, mutta tässä se toimi. Siis ruokajuomana. Ankasta sen sävyjä olikin sitten hankalampi löytää. Kokonaisuutena annos ja yhdistelmä toimi kuitenkin todella hyvin, vaikka ankka ja kaalit menivätkin vähän yli. Jännittävästi ohratton appelsiinisuus jäi jotenkin kielen päälle pyörimään vielä ruuan jälkeen ja La Trappen viimeiset kulaukset vahvistivat tätä fiilistä.