Koska HBF:n valaistus on sen verran hurja, ei oluen väristä kannata sanoa kovinkaan paljoa. Tämä Hiisi-panimon Kyyttö Milk Stout oli kuitenkin suurella todennäköisyydellä mustaa ja vielä varmemmin hyvää paahteisessa pähkinäisyydessään.
Yläkerrasta löytyi muutaman ruokapisteen lisäksi kattaus real aleja. Titanic Iron Curtain oli hyvä mutta hillitty. Loistaisi varmasti, jos ei joutuisi kilpailemaan huomiosta messuilla.
Ajattelin hakea raikastavaksi välipalaksi punaherukkaista Blitziä, mutta koska sitä ei ollut, jouduin tyytymään vähän tuhdimpaan olueen. Brewdogin Camden 04 -belgituplassa oli enemmän toffeisuutta kuin missään koskaan. Eikä se siltikään ollut yhtään ällöttävä.
Helsinki Beer Festival oli varsin vilkas ja suosittu jo perjantai-iltapäivästä.
Hiiden Humulus Lupus DIPA:n tuoksu oli vähän vaatimaton, mutta suussa runsaat hiilihapot saivat seurakseen maittavat aromihumalat. Oli itse asiassa niin maukas, että jätti yhdeksän pinnan alkoholipitoisuuden täysin varjoonsa.
Omalta osaltani tämä Saimaan Good Old New York Pale Ale oli helmi, joka jäi pahasti monen humalapommin varjoon. Erittäin raikas ja kepeähkö pale ale, joka on hyvässä tasapainossa. Alkoholia yllättävän paljon.
Humalaa se olla pitää, vehnässäkin! Festarin ainoa lasiini eksynyt ruotsalainen oli Slottskällanin yllättävän onnistunut tiukan humalan ja vehnän yhdistelmä. Itse tykkäsin todella paljon tässä Vete-IPA:ssa siitä, että humalointi leikkasi vehnän äitelää makeutta. Lisää tällaisia!
Pitihän se vihdoin maistaa tämäkin Proto alta pois. Ja maistui niin hyvin, ettei jäljelle jäänyt liraus meinannut mahtua kuvaan lainkaan.
Plevnan Severin oli yksi IPA-painotteisen maistelusessioni kuninkaista. Erittäin miellyttävä ja erilainen IPA, jossa häivähdys lakritsaa tai jotain sen tyylistä.
”Suokin” Krimin ale taisi olla festareiden ajankohtaispoliittisin tuote. Eikä se ollut lainkaan huono kuivakassa humaloinnissaan.
Saimaan Benin erikoinen on olut, jota ei pitänyt koskaan tulla. ”Pojat” kuulemma heittivät vehnäoluen joukkoon vahingossa jenkkihumalaa ja lopputulos oli tämä. Minulle tämä, lähes hapan vehnäolut maistui. Vähän kuin Vete-IPA:n pikkuveli.
Joko se meni? Siinä vaiheessa on aika lähteä kotiin, kun muistaa ottaa kuvan vasta tyhjästä tuopista. Ruis sopii hyvin Malmgårdin K.O.H.O. Red Aleen.
Täältä se kaikki alkoi. Tai oikeastaan ”tämä”, Helsinki Beer Festival, oli paitsi yleisesti myös minun elämässäni jo paljon ennen kuin ”se”, olutharrastukseni, varsinaisesti alkoi. Kuitenkin koin Helsingin Kaapelitehtaan valot tälläkin kertaa eräänlaisena paluuna alkulähteelle.
Ensimmäinen kertani HBF:ssä oli vuonna 2007. Se taisi olla juuri sellainen visiitti kuin HBF liian monelle on: liikaa liian vahvoja oluita rumin seurauksin. Jotain ehkä jäi sisälleni kytemään, vaikka seuraavat vuodet menivätkin enemmän viinien parissa.
Muutama, ehkä neljä, vuotta sitten kiinnostukseni oluita kohtaan oli lopulta heräämässä. Visiitti HBF:n lehdistötilaisuuteen ja sitä seuranneille ammattilaistunneille jäi kuitenkin hieman laihaksi: humaltuminen ei kiinnostanut enkä oikein osannut vielä valikoida itseäni kiinnostavia oluita kattavasta valikoimasta.
Viime vuonna, kolmannella yrityksellä sain vihdoin jotain irti HBF:stä. Paljon uusia ja paljon hyviä oluita. Ankarasta maistelusta huolimatta päihtymystilakin pysyi kohtuullisena. Ehkä merkittävimpänä ja pysyvimpänä seurauksena noista messuista on tämä blogi ja sen ensimmäinen kattavampi kirjoitus. (Koska HBF oli viime vuonna vasta huhtikuun lopulla, vietetään blogin synttäreitä vasta muutaman viikon päästä.)
Tänä vuonna tein lyhyen ja tehokkaan iskun perjantai-iltapäivään. Oluista lisää kuvien yhteydessä, mutta tähän loppuun vielä vähän yleistä pohdintaa siitä, mikä HBF:ssä toimii ja mikä ei. Vaikka vuodet ovat muuttaneet minua, on festivaali säilynyt enemmän tai vähemmän ennallaan.
Ensin ruusut: valikoima on hyvä ja paikalla on suuri joukko kotimaan kiinnostavimpia toimijoita. Hintataso on sopiva ja sijainti hyvä, joten perusasiat ovat kunnossa. Myös lasihomma toimii hyvin, vaikkei suoraseinäinen ”pintti” olekaan paras mahdollinen maisteluastia.
Neutraalille sektorille menee ruokatarjoilu, joka lienee juuri niin hyvä kuin on taloudellisesti järkevää, mutta ainahan saa toivoa vähän fiinimpää ja monipuolisempaa valikoimaa. Miten olisi vaikka kunnon pop-up-ravintola Berthan ja Murun tämänvuotisen Viiniexpo-virityksen tyyliin?
Lopuksi risut: tapahtuma on luonteeltaan liikaa päihtymiskeskeinen. Puolikas tuoppi on ensinnäkin pienimmäksi annokseksi aivan liian suuri, jos haluaa harrastaa monipuolista maistelua. Myös elävä musiikki on sellainen elementti, joka vahvistaa mielikuvaa koko kansan dokailufestarista vakavan harrastajatapahtuman sijaan.
Tämä oli ehkä tarpeettomankin jyrkkä kärjistys, mutta omaan makuuni osuu paremmin Olutexpon kaltainen tapahtuma. Onneksi meillä on molemmat! Ja Suuret oluet, pienet panimot. Kaikissa kannattaa käydä aina kuin mahdollista!
